Projektinhoitaja datakeskushankkeeseen
Kiinnostaisiko sinua päästä mukaan mittavaan datakeskushankkeeseen?
Haemme nyt Lahteen Projektinhoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen maaliskuun 2027 loppuun saakka.
Tehtävä
Projektinhoitajana olet työnjohtomme sekä nokkamiesten apuna työmaalla, ja autat pitämään projektin arjen sujuvana. Työpäiväsi koostuvat monipuolisista käytännön tehtävistä niin toimistolla kuin työmaan puolellakin.
Huolehdit esimerkiksi materiaalien vastaanotosta, tarkastamisesta ja järjestelystä, tulostat kaapeli- ja laitemerkintöjä sekä ylläpidät projektiin liittyviä listoja ja dokumentteja.
Työsuhde on määräaikainen maaliskuun 2027 loppuun saakka, ja vaatii läsnäoloa Lahdessa. Voimme tarvittaessa järjestää sinulle majoituksen Lahdesta projektin ajaksi.
Sinusta
Toivomme sinulta ennen kaikkea hyviä tietoteknisiä taitoja, huolellista työotetta ja kykyä pitää asiat järjestyksessä. Opit uusia asioita nopeasti, mukaudut työmaalla muuttuviin tilanteisiin ja ratkot eteen tulevia ongelmia oma-aloitteisesti.
Aiempi kokemus työmaalta tai rakennusautomaatiohankkeista on plussaa, mutta ei välttämätöntä. Perehdytämme sinut tehtävään kunnolla, ja ympärilläsi on JISsin kokenut porukka, jolta saat apua aina tarvittaessa.
Työskentely JISsillä tapahtuu suomeksi, joten odotamme sinulta sujuvaa suomen kielen taitoa.
Meistä
JISsin tarina alkoi vuonna 2001 miehen ja pakun voimin. Kun firman perustajat 25 vuotta sitten kiersivät ympäri Suomea asennuskeikoilla, heille oli jo silloin tärkeää, että vaikka töitä tehdään tosissaan, töissä pitää olla myös kivaa. Näitä arvoja on vaalittu tähän päivään asti, ja yritys on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista rakennusautomaatiotaloista. Nykyään meillä työskentelee jo yli 300 sähkö- ja automaatioalan huippuammattilaista, ja taistelu älyttömyyttä vastaan jatkuu!
Meidät erottaa muista JIS-henkisyys, mistä pidämme tiukasti kiinni. Meille on tärkeää, että jaat arvomaailmamme: "peräämme ei tarvitse soitella", "tehdään porukalla ja jeesataan kaveria" sekä "toimii ja järjestyy". Teemme sen, mitä lupaamme, ja aina ammattiylpeydellä. Meillä yhteishenki on huippuluokkaa ja asiantuntemus talossa käsittämättömän korkealla tasolla. Kollegat ovat auttavaisia ja helposti lähestyttäviä – meillä ketään ei jätetä yksin.
Lisätiedot ja hakuohjeet
Kuulostaako tämä sinulta? Jos tunnistat itsessäsi JIS-henkeä ja haluat mukaan huippujengiin, hae tehtävää viimeistään 16.9.2026 lähettämällä hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä ja JISsistä työpaikkana antaa mielellään projektipäällikkö Mikael Tähti, puh. 050 308 3465.
- Sijainnit
- Lahti
JIS-Automation Oy yrityksenä
JIS-Automation on kiinteistöautomaation toisinajattelija, joka suunnittelee hieman kunnianhimoisemmin, toteuttaa aidolla ammattiylpeydellä ja ottaa vastuun kokonaisuuksista. Koska tarjoamme luultavasti Suomen kattavimman valikoiman alan tuotteita ja palveluja, saat kaiken tarvitsemasi yhdestä osoitteesta – ja valmista nopeammin ja luotettavammin.
Me JISsillä kapinoimme älyttömyyttä vastaan
Kiinteistömaailmaan on pesiytynyt joukko älyttömyyksiä. Automaatiosta ja datasta ei oteta läheskään kaikkea irti, ammattiylpeys on hukattu pesuveden mukana, vastuu kokonaisuuksista ei tunnu kuuluvan kellekään ja toimituksien perään pitää soitella langat punaisena. Älyä on jo ovipumpussakin, mutta järki on hukassa.
Älyttömyyksien tekeminen käy lopulta turhankin kalliiksi sisäolosuhteille, kustannuksille ja ympäristölle. Siksi on aika lyödä äly tiskiin ja käyttää sitä kiinteistön koko elinkaaren parhaaksi.
Jos lupauksien pitäminen ja aikataulussa pysyminen rikkoo alan käytäntöjä, niin ne joutaakin rikkoa. Jos perävaloja pidemmälle suunnittelu ja tolkullinen toteutus on kapinallista, niin kapinoidaan sitten.
Se on kapina, jossa on järkeä.